sunnuntai 7. syyskuuta 2008

ping pong

Alkuperainen suunnitelmanihan oli, etta olisin taalla Bangkokissa muutaman yon ja lahtisin tasta sitten Koh Taolle sukeltamaan viikoksi. Flunssa vaan ei tahdo kokonaan parantua, joten paatin sitten jaada tanne koko ajaksi. Toiseksi on niin himskatin hiki paalla koko ajan, etta ajatus 10 tunnin bussimatkasta ei sinallaan houkuta. Uskonpa etta taallakin loytyy suht paljon tekemista siksi ajaksi...ehka sita sitten vois tehda vaikka jonkun paivareissun johonkin lahi biitsille, never know...mahan oon lomalla:)
.
Oon kylla taalla hostellissa tavannut tyyppeja jotka ovat sinnepain lahipaivina menossa ja ovat pyytaneet mukaan...vaikka olo onkin nyt ihan hyva ja flunssa ei nayta vaivaavan, niin joka kerta kun edes ajattelen sukeltamista alkaa nena vuotamaan. Se siita sitten, jaadaan suosiolla tanne:) En jaksa edes aikaistaa lentolippuja Aussilaan, taalla on ihan hyva lomailla.
.
Eilen oli hauskaa, tanaan oli hauskaa...kaikkea on tullut koettua tassa kahden paivan aikana. Vaikka Bangkok on ihan jarjettoman iso kaupunki, niin liikkuminen on kuitenkin suht helppoa ja nainkin lyhyessa ajassa on oppinut kulkemaan taalla ihan helposti. Pikkukujia sun muita temppeleita on jokapaikassa ja niihin ei juurikaan ilman tuktuk kuskia eksy...

.


Tanaan kiertelin kaupunkia ranskalaisen ja uusiseelantilaisen ukkelin kanssa ja tehtiin edullinen diili tuktuk kuskin kanssa temppelikierroksista. Kierrettiin nelja eri temppelia ja tietysti siina valissa hanen kamujensa raatalit, matkatoimistot ja korukauppiaat:) Niilla on semmonen diili, etta jos tuktuk ukkeli saa turistit niitten liikkeeseen sisaan kattelemaan, niin se saa ilmaista bensaa...no me sitten hyvaa hyvyyttamme kierrettiin kaikki hanen paikkansa ja han sai ilmaista bensaa mopediinsa siita hyvasta. Ei kerta ollut mihinkaan kiire, eika meita pahemmin pakotettu myoskaan ostamaan mitaan...


Takaisin tultiin paikallisella jokilaivalla ja sai kylla olla viiminen kerta...hinta ei ollut paha, niinkuin ei muussakaan asiassa taalla...mutta se haju, se joki haisi ihan jarjetttoman pahalle! Mika lie pyha jatejoki...haisi ihan madalle kananmunalle. Pikkupojat uiskelteli siella, peltihokkeliasuntoja oli toisella puolella jokea ja toisella puolella luksushotelleja. Suhteellisen etovaa...mutta se on normaalia taalla, rikkaitten vieressa hengailee lauma kodittomia.

.
p.s. pakollinen poseerauskuva...kuva otettu 'kultaisen vuoren' juurelta sekuntteja ennenkuin kuin tuo vesiputous rupesi jostakin kolosta tulvimaan rappusille:)




1 kommentti:

mutsikka kirjoitti...

Voi kun kiva lukea sun kuulumisista siellä. Ehkä inan verran oon katellinen lämmöstä, ostosparatiiseista ja hintatasosta. Tääl on jatkuu mukavan syksyinen keli, vettä sataa ja kymmenen astetta lämmintä. Wuhuu. Mutta ne sun antamat sukat lämmittää ihanasti, ne oli mulla koko viikonlopun jalassa. Kiitos niistä vielä!

Oli muuten meilläkin aika surulliset tunnelmat kun sut sinne turvatarkastusjonoon jätettiin. Sen tietää että ikävä tulee iskemään vaikka ei sitä oikein vieläkään meinaa tajuta että sä oot siellä kaukana. Vaikka kyllä me tiedetään että sä jos kuka siellä maailmalla pärjäät!

Nauti thaikkulasta ja laittele lisää kuulumisia taas kun ehdit! Pusuja*Haleja!