Frasier Island

Ensimmäisen matkapäivän aamuna heräsin siihen kun huonekaverit pakkailivat kamojaan ja painuivat ulos…siinä hetken mietin puhelin kourassa torkkuen, että kuuluiskohan munkin nousta ja mennä ulos vai jatkaisko torkkumista. Miks ne meni ulos ja mä vaan nukun täällä, samaan saareenhan me ollaan menossa? Heräs epäilys että oiskohan pitäny kelloja siirtää kun lähdin Sydneystä…no hätäinen kolkutus Elinan huoneeseen ja selvis että mä oon ihan oikeessa ajassa, muut on vaan erilaiselle matkalle menossa kun me ja siks eri aikataulut. Huoh…heti alko tää reissaaminen stressaamaan.
...

Meidän matka oli täysin järjestetty eli mein ei tarvinnu muuta kun ilmestyy paikalle ja nousta bussiin. Vaikka siinäkin meinas tulla ongelmia kun saavuttiin terminaaliin…minä, joka on aina ajoissa joka paikass aja tarkastaa kymmeneen kertaan että kaikki tarvittava on mukana, olin sitten unohtanut kaikki varausnumerolappuset sun muut hostelliin. Eivät meinanneet päästää paattiin  No onneks niillä oli kuitenkin mun nimi siellä ja ne lupas soittaa matkajärjestäjälle että oon maksanu matkan niin pääsin mukaan…ois voinu ihan snadisti vituttaa lähtee takasin hostelliin ettimään papereita ja pahimmassa tapauksessa jäädä kyydistä.

Majapaikka oli huoneistoissa eikä taivasalla leirintäalueilla niin kuin muilla reissaajilla. Ruoka oli mielettömän hyvää sisältäen aamiaisen, lounaan ja illallisen…ei tarvinnu niitten jälkeen omia eväitä syödä. Erikoinen ratkaisu tuo majapaikka meillä, rakennuksessa oli usempi huoneisto ja yhteiset tilat ja niissä tiloissa ei ollut lainkaan ikkunoita! Omissa huoneissa sentään oli, mutta mäkin kun laitoin kerran lämmityksen päälle, niin muutaman tunnin päästä Elina huomas et mein huoneessa on ikkuna auki :) Hyvä minä…

Ilmat oli kaiken kaikkiaan todella upeet, ei liian kuuma eikä liian kylmä…paitsi öisin. Auringon laskettua alkoi viilentymään ja öisin piti todellakin pitää lämmitystä päällä ja vetää peitto korviin asti että tarkeni. Aamuisin oli kun Suomessa, kun hengitys vaan höyrysi. Sadekausi siellä on juuri loppunut eli meillä kävi hyvä tuuri, kun kuulemma viime viikolla siellä vietettiin samanlainen reissu vesisateessa.

Meidän reissu taitettiin semmosella nelivetobussilla, ei siellä oikeen muunlaisella vetomallilla ajellakaan. Vaihtoehtoina ois ollu myös semmonen reissu että sais ajaa itekin, auto vaan pitää jakaa kymmenen muun reissaajan kanssa. Pahimmassa tapauksessa kymmenen juuri täysiäisen, juuri kortin saaneen kaljoittelevan rallikuskin kanssa. Saarella oli juuri muutama viikko sitten tapahtunut kahden reissaajan kuolemaan johtanut onnettomuus juuri tuollaisella ’aja itse’ reissulla. Muutama taitaa sen lisäksi vieläkin olla teholla. Nähtiin siellä useampikin näitä ’aja itse’ reissuautoja ja ei kyllä yhtään käynyt kateeksi…lähes jokaisella kaljapullo kädessä, luu ulkona ja painellaan siellä rannalla niiin lujaa ettei mitään järkee. Ehkä tommonen reissu sitten sopis paremmin noille mua kymmenen vuotta nuoremmille joilla sitä uhkarohkeutta (tyhmyyttä) vielä riittää…

Itse tykkäsin todella kovaa tuosta järkätystä reissusta, suosittelen kaikille jotka joskus tänne päin eksyy! Jos joskus toisen kerran haluan sinne mennä, niin sitten vuokraan oman auton kaveriporukalla…se käy huomattavasti kalliimmaksi, mutta ainakin voi mennä omalla aikataululla ja uskaltaa vähän tutuille kamuille räyhätäkin jos ajotaidot pelottaa 

Ensimmäinen päivä aloitettiin rannalla käymisellä (ei kuitenkaan saanu uida siellä) ja kävelyllä metsässä…Elinan kanssa jäätiin kävelemään porukan hännille ja omasta mielestä me käveltiin ihan lujaakin vauhtia, mitä nyt muutama kuva napsittiin matkan varrelta ja silti muut oli vaikka kuinka paljon edellä…kai niillä oli hoppu ettei vaan jää jälkeen…kukaan muu ei näyttänyt ottavan matkan varrelta kuviakaan. Onneksi kukaan ei alkanut napisemaan että missäs sitä oikeen viivytään…ja opas oli sen vertaa fiksu että laski meidät moneen otteeseen joka kerta ettei kukaan vaan eksynyt polulta  Ei onneksi ollu ainuttakaan kiinalaista mein porukassa, ne eksyy aina! Sitä opaskin sanoi, että niille kun selittää että kulkekaa tästä ja tästä, älkää palatko takaisin tai menkö tuonne, vastaus on jees jees okei okei ja sen jälkeen niitä saa etsiä joka paikasta kun tekevät juuri päinvastoin kun sanottiin…aina!

Kolme päivää sisälsi kaiken kaikkiaan paljon upeita rantoja, ainoankaan nimeä en muista  Taisi yhden paikan nimi olla Eli Creek joka ei ollut järvi vaan pieni joki - iso puro, joka kahlattiin yläjuoksuun ja kelluttiin virran mukana takaisin meren rannalle. Frasier Islandin alla on paljon makeaa vettä, joka jostain kohdista valuu mereen…oiskohan se ollu noin, ettei mee faktat ihan fiktioiks? Noh anyway sadevettä tai pohjavettä, se pieni joki oli makeeta vettä, kuulemma ihan juomakelpoista…ja mielettömän kirkasta. Vesi oli kirkasta joka järvessä jossa käytiin ja aivan ihana oli uida!

Siellä rannalla ajellessa se meri näytti mielettömän upealta…rantaviivaa jatkui vaikka kuinka pitkälle ja aurinko paistoi. Merivesi oli lämpimämpää mitä järvivesi, sen mitä nyt uskalsin varpaita siellä hieman kastella. Frasier Islandin ympärillä olevassa meressä kun ei pahemmin kannata mennä surffailemaan saatika uimaan, kun siellä uiskentelee hieman enemmän noita haikaloja. Opas kertoi tarinan kalastajasta, joka kylläkin selvisi hengissä, mutta kalastaessaan sai ympärilleen useammankin tiikerihain. Hän oli ollut vyötäröä myöten vedessä vetämässä virveliä ja opas oli ollut juuri lentokoneessa sen yläpuolella ja huomannut kuinka hai näykkii kalastajan saalista samalla kun se vetää sitä itseään päin ja sivulla on viisi muuta tiikerihaita…hmmmmm…

Istuin jossain vaiheessa matkaan sen bussin etupenkillä ja opas kysyi että näätkös tuon kalastajan tuossa…sanoi että vaikka se oli vain polviaan myöten merivedessä, niin siinä on oikea haiparvi yleensä ympärillä. Mutta siellä missä on haita, niin on myös kaloja että kaipa ne kalastajat sitten tietävät mitä tekevät…minä en sinne menis  Nähtiin kyllä kun pari nuorta reissaajaa juoksi innoissaan aaltoihin surffilaudan kanssa. Oppaan mukaan kaikkia tiedotetaan ja varoitetaan asiasta, joten mitä siihen sitten sanomaan. Maailma on tyhmänrohkeita ihmisiä täynnä…

Ensimmäinen päivä päätettiin auringonlaskun katselemiseen…ihmettelin että mitä se opas nyt hoputtelee meitä kun eihän tässä nyt vielä oo lähellekään pimeetä. Mutta täällä se aurinko laskee niin nopeeta että kun päästiin sinne näköalapaikalle niin auringonlasku oli parhaimmillaan ja kymmenen minuutin päästä se oli laskenut taivaanrannan taakse. Sen jälkeen sitten porukalla mietittiinkin että mihinpäin sitä lähtis että päästäis takasin majapakoille…iski pimeys niin yllättäen ettei mikään tienhaara näyttänyt enää tutulta

Päivät oli touhuntäyteisiä…kierreltiin, käveltiin, katseltiin ja ihmeteltiin luonnon ihmeitä. Aamulla aikaisin aloitettiin ja lopetettiin siihen kun alkoi tulla pimeää. Opas oli aivan mahtava. Sillä oli tarinoita ja historiaa kerrottava joka paikasta ja kohdasta. Ilman sen turinointia olis kyllä jäänyt suuri osa matkasta puuttumaan…

Kiitos Elina reissusta!